Kirjaudu
Loading…

Usein esitetyt kysymykset

Miten pääsen mukaan palokuntatoimintaan?
Ottamalla yhteyttä oman kuntasi paloasemalle, katso kohta Yhteystiedot sivuiltamme.

Hälytimme ambulanssin kotiimme sairaskohtauksen vuoksi, mutta meille
saapuikin palokunta ennen ambulanssia. Miksi näin?
Sairaankuljetusyksiköiden ollessa kiinni muissa tehtävissä voidaan kohteeseen
lähettää ns. ensivasteyksikkö, joka pystyy kuntayhtymän lääkärin ohjeiden
mukaiseen toimintaan sairastapauksissa. Eli ensivasteyksikkö kykenee
hätäensiapuun, potilaan tilan arviointiin ja havaintojensa raportointiin sekä
mahdollisesti henkeä uhkaavan rytmihäiriön pysäyttämiseen sähköisesti.
Tällöin voidaan vähentää hoidonaloitusviivettä joskus oleellisesti.
Ensivasteyksikkö EI kuljeta potilaita vaan paikalle saapuu aina myös sairaankuljetus.

Soitin ambulanssin äidilleni selkäkipujen vuoksi. Miksi sen tulo kesti yli
45 minuuttia?
Hätäkeskus tekee puheluista riskiarvion tehtävän kiireellisyyden ja henkeä uhkaavien
tilanteiden perusteella. Koko ensihoitojärjestelmän on tarkoitus vastata henkeä
uhkaaviin tilanteisiin keskittämällä voimavaroja ja hoitomahdollisuuksia
hätätilapotilaille. Tehtävät luokitellaan A-D luokkiin kiireellisyyden mukaan,
joista A-tehtävät eli peruselintoimintojen (hengitys, verenkierto ja tajunta)
turvaamiset hoidetaan AINA ensimmäiseksi.

Minne otan yhteyden jos tarvitsen neuvoja palomääräyksistä
rakentamiseen tai remontointiin liittyvissä asioissa?
Ota yhteyttä Kajaanin toimipisteeseen, sieltä sinut ohjataan oikealle henkilölle.

Asun kaksikerroksisessa talossa. Riittääkö talooni yksi palovaroitin ja
mihin se tulisi sijoittaa?
Määräyksen mukaan asuinhuoneistossa on oltava vähintään yksi palovaroitin jokaista alkavaa 60 m2 kohden / asuinkerros.
Palovaroittimen hyvä sijoituspaikka on aula-/eteistilan välissä lähellä makuuhuoneen ovea. Tämän lisäksi myös makuuhuoneet olisi suotavaa varustaa palovaroitttimin.

Kiinteistössäni kävi nuohooja ja kysyisin mitä toimenpiteitä nuohoojan
tulee nuohouksen yhteydessä tehdä?
Nuohoojan tulee:
- nuohota savuhormi lisälaitteineen sekä liitin ja yhdyshormi
- poistaa nuohouksesta kertynyt jäte ja tuhka, sekä varmistua ettei hormiin
jää haitallista määrää nokipalonvaaraa aiheuttavia palavia aineita
- nuohota tulisija
- puhdistaa savupellit ja tarkistaa niiden toiminta
- tarkastaa nuohoustyön yhteydessä tulisijojen, savuhormien, tikkaiden ja
nuohoustelineiden kunto
- avata tukkeutunut savuhormi
- tutkia hormivuodot tarpeen mukaan

Nuohoojan tulee nuohouksen jälkeen:
- poistaa kertynyt palamisjäte ja viedä se kiinteistössä tai sen välittömässä
läheisyydessä olevaan kiinteistön omistajan tai haltijan osoittamaan
paloturvalliseen paikkaan
- palauttaa tulisija savuhormeineen sekä ilmanvaihto siihen käyttövalmiuteen,
jossa ne olivat nuohousta aloitettaessa
- antaa kiinteistön omistajalle tai haltijalle todistus tekemästään työstä
- tarvittaessa opastaa tulisijan käyttäjää tulisijan oikeasta käytöstä

Nuohoojan kanssa voi myös sopia erikseen laskutettavista lisätöistä, kuten
esimerkiksi lämmityskattilan tulipintojen puhdistuksesta.

Mikä on tiilestä muuratun savuhormin suojaetäisyys palava-aineiseen
materiaaliin?
Vähintään 100 mm, jos tiilen seinämävahvuus on 130 mm.

Voiko hormin nuohota itse?
Voi, mutta Sisäasiainministeriön ohjeen mukaan hormit tulee nuohouttaa
piirinuohoojalla.

Nuohotaanko pelastuslaitoksen toimesta ilmanvaihtokanavia?
Ei, ilmanvaihtokanavien nuohouksesta vastaavat erikseen hyväksytyt liikkeet.

Millaiset tulee olla autotallin osastoinnit?
Yleensä maanpäällä EI-30 (vähintään 2 X kipsilevy 13 mm) ja maan alla
EI-60 palamaton (ei-kantava), muurauksen paksuus väh.80 mm,
ei-kantavat betoni seinät + katot 80 mm.

Entä kattilahuoneen osastointi?
Jos kerroksessa ja kattilan teho enintään 30 kW silloin EI-30 ja jos yli 30 kW niin EI-60 palamaton (Suomen Rakentamismääräyskokoelma osa E9).  Kellarissa palamattomin rakentein.

Mitkä ovat puukiukaan suojaetäisyydet?
Sivulle päin palava-aineiseen materiaaliin 500 mm, eteenpäin 1000 mm
(suuluukun suunnassa) ja ylöspäin 1200 mm (kts. paloturvaohje).

Voiko samaan hormiin liittää kahta tulisijaa samassa kerroksessa?
Voi, mutta paras lopputulos saadaan aina, kun jokaiselle tulisijalle oma hormi.
Jos liitetään samaan hormiin useita tulisijoja, tulee käyttää kääntöpeltiä.

Voiko talotikkaita tehdä puusta?
Voi, kunhan materiaali on lahosuojattua. Runkopuut 50*125 mm,
askelmat 38*100 mm, askelmat upotettu 10 mm (kts. paloturvaohje).

Pitääkö öljylämmityskattilahuoneessa olla sammutin?
Kyllä, sen on sijaittava kattilahuoneen läheisyydessä.

Mikä on valurautaisen puuhellan suojaetäisyys ylöspäin ja sivulle?
Ylöspäin 1000 mm ja sivulle päin 500 mm palava-aineiseen materiaaliin.


Mikä on palotarkastusten väli pienkiinteistöissä?
10 vuotta. Pienkiinteistöissä ja vapaa-ajan asunnoissa suoritetaan myös omavalvontaa, jossa kiinteistön omistaja suorittaa omatarkastuksen valmiin opas materiaalin kanssa.

Mitkä ovat rakennusten paloluokat?
P3 omakotitalot, P2 yleensä enintään 2 kerroksinen ja P1 ei rajoitusta.

Saako vanhaa öljysäiliötä jättää maan alle?
Vanha säiliö tulee nostaa pois jos mahdollista. Asia selviää kunnan rakennusjärjestyksestä.

Miten pitkään käyttämättä olleet (useita vuosia) tulisijat/hormit
otetaan käyttöön?
Nuohooja suorittaa tulisijojen ja hormien nuohouksen sekä kunnon
tarkastuksen.

Milloin hormitarkastus tehdään ja kuka sen suorittaa?
Ensisijaisesti rakennustarkastaja.
Tarkastus suoritetaan siinä vaiheessa, kun hormi valmis ja läpiviennit vielä
nähtävillä.

Saako asuinhuoneistossa säilyttää palavia nesteitä?
Asuinhuoneistossa saa säilyttää:

- erittäin herkästi syttyviä, herkästi syttyviä ja syttyviä palavia nesteitä
sekä palavia nesteitä tai kaasuja sisältäviä aerosoleja (esim. bensiini,
liuottimet ja aerosolimaalit) enintään 25 litraa

- muita palavia nesteitä, joiden leimahduspiste ylittää 55°C
(esim. öljy ja dieselöljy) enintään 50 litraa

- nestekaasua enintään 25 kg

- rakennukseen tehdyssä erillisessä varastotilassa erittäin herkästi
syttyviä, herkästi syttyviä ja syttyviä palavia nesteitä sekä palavia nesteitä
tai kaasuja sisältäviä aerosoleja enintään 100 litraa (sisältäen myös
palavat kaasut)

- rakennukseen tehdyssä erillisessä varastotilassa muita palavia
nesteitä, joiden leimahduspiste ylittää 55°C, enintään 200 litraa

- autotallissa saa säilyttää ajoneuvon kiinteän polttoainesäiliön
tilavuuden lisäksi erittäin herkästi syttyviä, herkästi syttyviä ja
syttyviä palavia nesteitä ja aerosoleja enintään 60 litraa

- muita palavia nesteitä, joiden leimahduspiste ylittää 55°C,
saa autotallissa säilyttää enintään 200 litraa

Palavia kaasuja ja palavia nesteitä ei saa säilyttää asuinhuoneistojen
yhteisessä kellari- tai ullakkotilassa, joka on tarkoitettu asuntokohtaisen
talousirtaimiston säilyttämiseen.

Helposti syttyvää palavaa materiaalia tai muuta vastaavaa, joka lisää
tulipalon vaaraa tai saattaa vaikeuttaa palon sammuttamista, ei saa
tarpeettomasti säilyttää ullakoilla, kellareissa, rakennusten alla tai
rakennusten välittömässä läheisyydessä.

PELASTUSTOIMI YHTEYSTIEDOT
MATERIAALIPANKKI TOIMIPISTEET

KAINUUN PELASTUSLAITOS - Kajaani toimipiste, Opintie 1 87100 Kajaani, Puh. 08 6155 3100(vaihde)- Fax: 08 6155 3101 - Sähköposti: etunimi.sukunimi@kaipe.fi

Kirjaudu or Sign up